Valikko Sulje

HARRY BENT & KALLE JÄMSÉN

Harryn ja Kallen esittämä musiikki pohjaa vahvasti kertovaan lauluperinteeseen. Musiikki voi olla irlantilaista kansanperinnettä, universaalia folkia, poppia tai melkein mitä muuta tahansa, minkä soittajat kokevat itselleen merkitykselliseksi – taitavasti ja viihdyttävästi esitettynä. Heidän konserteissaan kuulet varmuudella irlantilaista musiikkia, ja lisäksi saatat kuulla vaikkapa Bob Dylania, Joni Mitchelliä tai verevää country-bluesia. Uniikin duon konsertit ovat kunnianosoitus folk-laululle ja fingerstyle-kitaralle.

Harry Bent (Irlanti) laulu, bodhrán

Vuonna 1985 Harry muutti Suomeen ja tutustui Korkkijalka-yhtyeen jäseniin ja pian hän huomasi olevansa yhtyeen laulusolisti. Yhtye teki kaksi levyä “Korkkijalka – Corkleg” ja “Through the Grey Stone”, jotka sisälsivät myös Harryn tekemiä lauluja. Vuosi 1986 järjestettin suuren suosion saavuttaneet Helsingin ensimmäiset Irlanti-festivaalit muun muassa Tavastia-klubilla. Harry oli festivaalin ideoija ja pääjärjestäjä.

Kalle Jämsén (Suomi) akustinen kitara

Kalle toimi 70-luvun lopusta 90-luvun alkuun freelancemuusikkona. Tähän ajanjaksoon liittyi muusikon työtä niin Yleisradion kuin MTV:n ohjelmissa sekä Helsingin levystudioilla. Kalle on ollut kaksi kertaa muusikkona mukana Helsingin Juhlaviikkojen rock-tilausteoksen ensi-illoissa ja toiminut teatterimuusikkona Helsingissä. Parhaiten Kalle muistettaneen bluegrass-yhtyeestä Mayflower sekä irkkubändistä Korkkijalka. 80-luvulla blues-duo Pepe Ahlqvist & Kalle Jämsén kiersi maata viisi vuotta esiintyen festivaaleilla ja klubeilla.