Hae esiintyjäksi Kihaus Folk festivaalille

Oletko sinä tai yhtyeesi esittänyt suomalaisen kansanmusiikin kiistattoman ykkösen, Rääkkylässä vuonna 1983 perustetun  Värttinä-yhtyeen musiikkia?

Pohjois-Karjalassa Rääkkylässä 10.–11.7.2026 järjestettävä, järjestyksessään 35. Kihaus Folk -festivaali hakee esiintyjiä ”Nyt mie ruppeen laulammaan” -konserttiin, joka kunnioittaa Rääkkylästä maailmalle lähteneen Värttinä-yhtyeen historiaa ja esittelee Värttinän musiikkia – mutta muiden versioimina ja esittämänä!

Nyt mie ruppeen laulammaan-konsertti järjestetään 10. heinäkuuta 2026 klo 19.30 Tsiaju-lavalla.

Kutsumme mukaan solisteja, kuoroja, yhtyeitä ja tanssiryhmiä, joiden ohjelmistosta löytyy Värttinän musiikkia ajalta 1983–2026. Kannustamme kaikenlaisia kokoonpanoja hakemaan mukaan. Esiintyjät voivat tulkita Värttinän tuotantoa omalla tyylillään, perinteitä kunnioittaen tai rohkeasti uudistaen. Mukana voi olla myös esityksiä, jotka ovat saaneet innoituksensa yhtyeen musiikista.

Konsertin emäntinä toimivat itseoikeutetusti Värttinän perustajajäsen, yhtyeessä jo 43 vuotta laulanut Mari Kaasinen sekä Värttinän laulajat Karoliina Kantelinen ja Susan Aho, jotka myös kertovat parhaita paloja ja tarinoita yhtyeen historiasta.

Hakuaika konsertin esiintyjäksi on käynnissä 30. huhtikuuta 2026 saakka.
Tee vapaamuotoinen hakemus, jossa kerrot, miksi juuri sinä/te olisitte mukana ja liittyykö esitykseen joku tarina, millaista Värttinän repertuaaria ohjelmistostasi / ohjelmistostanne löytyy sekä mikä on ryhmäsi koko ja millä ehdoilla tulet mukaan.
Lähetä hakemus 30.4. mennessä: kihausfolk@kihaus.fi. Lisätietoja samasta osoitteesta.

Kihaus Folk tarjoaa konserttiin valituille esiintyjille esiintyjäpassit ja majoituksen pe–la 11.7.2026 tai muun sovitun korvauksen sopimuksen mukaan.

Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.