Kihaus Folkin juhlakonsertissa kuullaan Värttinää uusina versioina

Kihaus Folk juhlii tänä vuonna 35-vuotisjuhlavuottaan, ja Rääkkylän omaa, kunnioitettavaan ikään päässyttä festivaalia juhlistetaan monin tavoin. Juhlavuoden ohjelmassa nostetaan esiin festivaalin historian keskeisiä tekijöitä, rakastettuja perinteitä ja niitä voimia, jotka ovat rakentaneet Kihaus Folkista ainutlaatuisen, omaa, paikallista perinnettä kunnioittavan tapahtuman.

Rääkkylästä maailmalle lähtenyt ja sen valloittanut Värttinä-yhtye on ollut yksi Kihaus Folk -festivaalin kantavista voimista koko 35 vuoden ajan. Värttinän suosion myötä myös yhtyeen kotikunnan oma festivaali Kihaus Folk kiinnosti suurta yleisöä, ja yhtyeen konsertit kotifestivaalilla ovatkin olleet tapahtuman vetonauloja läpi vuosikymmenten.

Värttinän musiikki on innostanut myös muita artisteja. Yhtyeen musiikkia alkoivat 1990-luvulla varioida muun muassa Laika & Cosmonauts, Lapinlahden Linnut ja Uusi iloinen Teatteri (UIT). Nykyisin yhtyeen klassikot ovat laajasti käytössä, ja niitä lauletaan myös koulun laulukirjoista.

Mutta miltä Värttinä kuulostaa tänä päivänä muiden esittämänä?

 

Yksi Kihaus Folk -festivaalin perjantai-illan huippuhetkistä on Nyt mie ruppeen laulamaan -konsertti, jossa monipuolinen ja monen ikäinen joukko esiintyjiä esittää Värttinän laajaa tuotantoa omalla tavallaan. Kihaus Folk järjesti aiemmin keväällä avoimen haun artisteille ja esiintyjille, jotka ovat varioineet Värttinän musiikkia omassa työssään.
“Saimme ilahduttavan paljon yhteydenottoja, joista emme valitettavasti voineet valita kaikkia – vaikka olisimmekin halunneet!”
kertoo festivaalijohtaja Sari Kaasinen.

Nyt mie ruppeen laulamaan -konsertissa omia versioitaan Värttinän musiikista esittävät esimerkiksi lauluyhtye Kärhämä, kansantanssiyhtyeet Äkkinäiset ja Susirekka, Korvenloitsu-duo sekä karismaattinen laulajalupaus ÄNA. Konsertin emäntinä toimivat itseoikeutetusti Värttinän laulajat Mari Kaasinen, Karoliina Kantelinen ja Susan Aho

“Värttinälle on suuri ilo juhlia 35-vuotiasta Kihausta ja nähdä, kuinka yhtyeen musiikki inspiroi yhä uusia tekijöitä. Värttinää on vuosien varrella laulettu, tanssittu ja jopa parodioitu ympäri maailmaa, ja nyt uudet esiintyjät tekevät musiikistamme omia tulkintojaan. Rääkkylä ja Kihaus ovat erottamaton osa Värttinän tarinaa. Tule kuuntelemaan, miten Värttinän ikoniset sävellykset  taipuvat uusien esittäjien käsittelyssä,”  kommentoi Mari Kaasinen.

Kihaus Folk 2026 Nyt mie ruppeen laulamaan -konsertti on kunnianosoitus Värttinän musiikille, Rääkkylän vahvalle kulttuuriperinnölle ja yhteisölle, joka on rakentanut Kihaus Folkia jo 35 vuoden ajan.

 

Nyt mie ruppeen laulaamaa-konsertti pe 10.7.2026 klo 20 Tsaiju
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.